Ei jumalauta, helevetin perse! Tajusin kuulkaa justiinsa, että minullahan on tällainen upea AVAUTUMISblogi joka on tämän nykyajan äärettömän persekipeyden takia todennäköisesti vähintäänkin hirveä synti jollei jopa rikos suorastaan! Onneksi tätä ei kukaan lue!
Mutta. Rakkaat ryppyreikäseni, mistä haluaisin tällä kertaa repiä kaksin käsin auki anaaliani? Vittujen vittu että nyt olisi aihetta, josta piisaisi vaikka sinne hamaan maailman loppuun. Koska niinhän se vain on, että vitutus ON kuin herpes, se palaa aina takaisin.
Ruoditaampas kera ruosteisen huussiharjan kera ensimmäiseksi vähän tällaisia tämänhetkisiä trendaavia asioita. Ja mistä vitusta minä tiedän mikä paskapaise tällä kertaa tässä visvameressä on lilluroinut pinnalle kuin turvonnut raato? Saatana, en kyllä voi väittää tietäväni. Törmään vain haluamattanikin kaikenlaiseen älyttömään paskaan ihan vain olemassa olemalla.
Kaikki, mitä vastaan tulee pääsääntöisesti kyllä irroittavat sielustani sen saman vanhan reaktion, kuin ennenkin.
VITTU MITÄ PASKAA!
Kyllä se on sillä tavalla, että sosiaalisiin medioihin voisi asentaa nykyään jonkinsortin älykkyysosamäärämittarin, että millaiset sappinesteessä marinoituneet spesiaalit vitun kusilumihiutaleet sinne pääsevät ulisemaan joka saatanan asiasta! Voisi kyllä olla, että meidät kaikki potkittaisiin perunamäkeen sen siliän tien, eikä se välttämättä olisi huono asia ollenkaan.
Eniten kyllä vieläkin vituttaa kaikista eniten tyhmät ihmiset. Niin saatanan tyhmät pässit, että ei voi kuin ihmetellä, miten ne ovat päässeet elossa aikuisikään asti. Niin käsittämättömän älyttömät puusilmät, että edes ohimennen normaaliutta hipova mulkumpilaatuinen paskiainen raapii päätä silkasta äimistyksestä. Ja herranen aika että näitä herranterttuja riittää!
Monenlaiset kuraa pursuavat sivustot netissä todistavat tätä ihmisperseitten häkellyttävää idiotismia joka ilmansuuntaan. On se jumalauta kumma juttu. On Flat Earth Societya ja miehiä, jotka haluavat liimata naisten vitut umpeen, (nyt on kyllä väkevästi homoa!) koska sus siunaa niillä on kuukautiset ja on pässejä jotka eivät ymmärrä miten perkele munan keittäminen tapahtuu. Helvetti! Tuokin vain hitusen hieno riipaisu niin jättimäisen paksun saastakerroksen pinnalta, että heikompia hirvittää! Minua ainakin hirvittää ihan saatanasti!
Välittömästi kun törmää johonkin pukamannuolijaan niin tekee mieli pakata kamat ja karata nahkakuoppaan piiloon tällaista aivottomuutta ettei vain oma älykkyysosamäärä putoaisi kuin se viimeinenkin marmorikuula tahmaisista näpeistä. Hyi.
Että näinkin lyhyesti niinkin loputtomasta aiheesta kuin ihmispersekunnan vammaisuus. Tästähän riittäisi tahkottavaa vaikka loputtomiin, mutta taisi käydä niin, että jo pelkkä aiheeseen tällä tavalla puolivalmistuneena kompastuminen oli sama asia kuin keväiseen, lumen alta paljastuneeseen koiranpaskaan liukastuminen. Oma älykkyys laski miinuksen puolelle näitä edes ajatellessa. Hyi helvetti.
Raivokkaasti Epäkorrekti
Vitutus on kuin herpes. Se tulee aina takaisin.
Thursday, March 2, 2017
Wednesday, July 31, 2013
Muoti Hirviö
Koska en pitkään aikaan ole keksinyt mitään hienoa aihetta, mistä raivota, päätin oikein heittäytyä kaikkine läskeineni sängylle kaivamaan räkää kirsustani. Jos vaikka muhkean räkäklimpin mukana irtoaisi jokin päätä alitajuisesti vituttava aihe ja kas! sieltähän se röpsäytti ulos!
Joten silvuplee leidies and kentlemennit. Vaatteet. No, tarkalleen, vaatekaupoissa myytävät vaatteet. Noniin, kaikki yhteen ääneen, karmeasti kaanonina.
VITTU MITÄ PASKAA!
Siis hyi vitun vittu. Aivan hirveää paskaa! Ripulia, joka lentää maan vetovoimaa uhmaavalla tavalla lattiasta kattoon ja valuu pitkin kuvoittavan loukkosi kammottavia, silmää repiviä tapettaja pitkin takaisin alas. Häpeällistä!
Voin rehellisesti sanoa, että olen itsekin omistanut niin järkyttävän kamalia rättiluomuksia, että en voi kuin nieleskellä takaisin sappea ja hävetä silmät päästäni niitä muistellessani ja rukoilla kaikkia epäpyhiä Suuria Muinaisia, että kukaan muu ei niitä muista.. Ja että kerran elämässäni olen pitänyt siitä "vaatemuodista" mitä kaupoissa myytiin. Se oli silloin joskus hippiaikoina. Älkää kysykö. Se tapahtui 90-luvulla. Ja mitä tapahtuu 90-luvulla, sinne jääkööt.
Paitsi että joku vitun hirviömäinen paskaa aamupalaksi popsiva pullopersepaviaani keksi tuoda 90-luvun kaikessa kammottavuudessaan takaisin! Siis mitä helvettiä? Kuka saatanan makkiastiasta sikinnyt aivoton vanha pihvi keksi, että Esteri-Riitta-Pirjon vatsataudissa oksentamasta munakkaasta, joka on homehtunut pyöreästi 2 kuukautta takapihan kompostissa, että siitä tulisi kiva, muodikas kuosi Hans-Jörn-Petter-Viljamin suunnittelemaan uuteen rättikaapuun? Excuse moi vaan oikein hienostelevasti, vittu, vieläpä!
Siis sekö ei jumaliste riitä, että ne saatanan puotirätit pitää tehdä käveleville vaatehenkareille, tai joillekin vitun taruolennoille, joilta lentää salamin lisäksi seteleitä persereiästä? Ei ilmeisesti! Lisätään jo valmiiksi aika perkeleen inhottavaan paskasoppaan kuosit, joihin voin sanoa suureksi surukseni törmänneeni kaupoissa. Siis ei vittu. Noita kuoseja taidettiin 90-luvullaki pitää visusti vaatteitten alla, minne ne kyllä kuuluisivatkin. Mutta ei - siinä ne roikkuvat rekissä, kirkuen ja vaatien ohikulkevia ihmisiä ruopimaan silmät päästään ja kaivamaan henkarilla nenän kautta aivot pihalle. Ostaako niitä joku? Sanokaa nyt vittu joku, jolla on vielä mahdollisesti himppu toivoa ihmiskuntaan jäljellä, että ei osta. Itse olen joko autuaasti blokannut muistikuvat moisista vastaantulleista ihmisistä, tai sokeutunut hetkellisesti, jotka ovat käärineet tulevan tomumajansa noihin rätteihin.
En ole varma ilkeäisinkö edes puunata perspöräypyttyäni noista leikellyillä lumpuilla.
Kyllä se on mielestäni vissi alitajuinen avunhuuto "muotia" suunnittelevilta ihmisperseiltä, että tällaisia kauheuksia pitää suunnitella, ja ihmisten ilmoille tuoda. Hirvittävää.
Ja oikeasti. En tunne ketään, siis en ketään, joka ei olisi tuntenut epätoivon hetkiä, tai suunnatonta halua kääntää sovituskopista perseensä myymälän puolelle, vienosti levittää pakaransa ja ilmoittaa anaalinsa kautta runollisesti, aivan kuinka syvältä on koko kaupan anti.

Sunday, December 30, 2012
It's the End of the World as we know it
Heipä hei, täällä jälleen raivoisan heikkopäinen ystävänne tässä ripulin vuoraamassa maailmassa! Tällä kertaa ajattelin heittäytyä pohtimaan koko anaalini syvyydellä asiaa, josta ei tietystikään ole tarpeeksi puhuttu, jos minä en siitä ole naamaani rääpinyt. Maailmanlopusta!
VITTU MITÄ PASKAA!
Noniin, myöntäkää senkin nurkassa itkua tihrustavat kusitahraiset nyhveröt - kuitenkin odotitte, että Nibiru tai Napanuora tai meteori tai joku hirviä mullistus tulee ja pamauttaa teidänkin onnettoman eksistentiaalisen kriisinne taivaan tuuliin tai tuulettomuuteen jos tarkkoja ollaan. Kuinka moni vapisi nurkassa, kuinka moni? Itseäni tutisutti paljon enemmän kinkun aiheuttama anaalitukos ja siitä aiheutunut ummetus!
Kyllä sitä saikin ennen H-hetkeä lukea jos jonkinlaisten foliohattuhihhuleitten selviytymisstrategioita ja muita älyttömiä suunnitelmia SELVITÄ. Maa-il-man-lo-pus-ta. Siis ensinnäkin, ei helvetti. Jos maailmanloppu todella iskisi, eikö se nimenomaan tarkottaisi sitä, ettei kukaan meistä nilviäisistä selviäisi tällä surkealla telluksella? Onko tämä meidän länsimainen etuoikeutetussa viemäriliemessä marinoitu surkuhupaisa, ihmishirviöitten paskakolonna niin ummettuneessa käsitteessä, että jostain sellaisesta voisi selvitä? Meille maailmanloppu on vittu paskapaperin loppuminen tai se, että saadaan 500 euron sijaa 498 euroa kuukaudessa. Tai pieni lumimyrsky. Tai se, että juhannuksena sataa puukkoja ja kissoja ja rumia alastomia miehiä taivaalta. Ilmiselvästi.
Kuinka vitun itseirvoitettu, anaalikeskeinen kullinkurlaaja pitää olla, että luulee selviävänsä maailman tuhosta sillä, että ostaa kaupat tyhjäksi suolasta, sokerista ja foliosta ja liukuvoiteesta? Silti näitä hötöpäitä riittää joka saatanan kolkassa! Uskomatonta, suorastaan mielipuolista! On jos mitä ohjelmaa ja varmaan koulutuksiakin siihen, että selviää metsässä syöden kauriinpaskaa ja myrkkytatteja ja pyyhkimällä persettä ei terävillä esineillä. Jos maailmanloppua koskaan tulee, tulee se olemaan toivottavasti sellainen universumin ripulikuuri, että saadaan täysin uusia tähtijärjestelmiä joissa toivottavasti kasvaa oikeasti älykästä elämää.
*vetää henkeä*
Entäs nyt sitten, kun kaikenlaiset H-hetket on jo monta kertaa eletty läpi ilman sen ensimmäistäkään saatanan meteoriarmadaa tahi ufohyökkäystä tahi illuminatin yhyttämää joukkomurhaa? Tuntuu, että jotku persepäät odottavat hiki otsalla hullunkiilto silmissä, koska jotain tapahtuu ja jokaikinen pikku rasahdus naapuripihalla on enne varmasta tuhosta. Kuinkahan sellaiset hermorauniot oikein elävät? Tai siis eiväthän ne nyt tietenkään elä, mitä paskaa minäkin jauhan, saatana. Siellä ne vain odottelevat kuolemaa, jos eivät omaansa niin ainakin suurimman osan kuolemaa. Ompa hieno olotila sekin varmasti olla. Tunkisin mieluummin lauman sopuloita hanuristani sisään kuin odottelisin sitä, että koska maa ratkeaa ja jumalat ulostaa niskaani.
Ja sitten sellaiset kusiluikut, jotka ovat pilanneet mahdollisesti omansa ja lastensakin tulevaisuuden sillä, että ovat joko kuluttaneet säästönsä purkkiruokiin tai myyneet asuntonsa, lopettaneet työnsä tai ottaneet järkyttäviä lainoja ennen kuin 90% ihmisperseistä tempaistaan jonnekin avaruuden kurimukseen. Mitäs tekevät nämä neropatit nyt? Jumalauta. Kyllä ihminen on sairas eläin, hyi helvetti.

Friday, August 31, 2012
The Bullshit Brother Sees All
Hyi vittu. Hyi saatana. Hyi kulliperse paviaanin runkkaussammakon suusyylän visvaräjähdys. Kuvottaa niin että oksennus lentää ihohuokosista asti kun edes ajattelen tätä jokasyksyistä ripulisuonsilmäkettä, nimeltä Big Brother.
Ei, minusta ei ole viihdyttävää katsoa kun toinen toistaan kehitysvammaisemmat ihmisperseet paskantavat kongajonossa toistensa innoikkaille naamoille ja nähdä miten tätä peliä pelataan psykologisesti. Tästä on psykologia kaukana. Psykoosi taas sitäkin lähempänä.
Sen verran voin myöntää, että luin Iltaripulin nettisivuilta esittelyt näistä tuhansien pallinkurlaajien joukosta valituista "onnekkaista" kilpailijoista ja jo se riitti aiheuttamaan vatsaongelmia sekä raivokkaan kurataudin moneksi päiväksi. Mieluummin antaisin tunkea hanuriini plantaasin ananaksia kuin katsoisin tuota koko keholle ja psyykeelle vaarallista kusispermapaskapieruoksennusta.
HYI VITTU.
"Haaveilen silikooneista ja julkisuudesta. Harrastan bailaamista ja hengailua. Tykkään ärsyttää ihmisiä." Vittu, tähän täytyy paneutua oikein kuokan, vasaran, rautasahan ja maailman isoimman tekokyrvän kera. Tämä runollisen irvokas kuvailu kiteyttää pelottavan usean kilpailijan olemuksen. Millainen ihmispaska haaveilee silikooneista ja julkisuudesta? Niin julkisuuden kipeä huomiohuora, että jokaisen pitää kärsiä tämän pinnallisuuden paskavaltamereen hukkuvan pumpattavan barbaran valitettavasti ehkä synnynnäisestä mielenvikaisuudesta? Kiitos, mutta ei kiitos. Sitten.
****NEWSFLASH***
Bailaaminen ei ole harrastus. Hengaaminen ei ole harrastus. Olen aina mieltänyt harrastuksiksi asiat, joissa kehitysmahdollisuudet ovat jotakin ylevämpää kuin osaako kaatua oikeaoppisesti poispäin oksennuslammikostaan tai tanssia tangolla ilman että pillu vilkkuu tahi juoda drinkkejä mahdollisimman pitkään oksentamatta lasiinsa ja juoda senkin koska on niin vitun päisään ja että oppiiko änkyttämään ikihonkaa paksummassa humala/huumetilassa pelkkää yhtä kirjainta aakkosista niin, että tulee ymmärretyksi. Wau. Vittu, mitkä kehitysvammaisuusmahdollisuudet. Kehitysvammaisillakin on paremmat kehitysmahdollisuudet. Minusta kavereitten kanssa kaanonissa pieremisessä on paremmat kehitysmahdollisuudet. Tai siinä, oppiiko ripuloimaan vessan seinään erilaisia taruolentoja.
Viimeisenä paskapökäleenä jo hyvin kirjavasti kammoittavan paskavuoren huipulla on tietysti tämä; "Tykkään ärsyttää ihmisiä." Vau. Sinä ihmisperseiden goatsehallitsija pukamakruunulla - olet onnistunut täydellisesti tässä. Ei tarvitse levittää sitä suuaukoksi erehdyksissä luulemaasi aanusaukkoa yhtään sen enempää, sillä sain hyvät kosteusvoiteet siitä kuirusuihkusta, jonka laskeuma-alueelle jouduin.
Jokunen oli myös maininnut huonoiksi puolikseen sen, että puhuu pahasti toisista. No niin. Tässä on kaikille ihmisperseille yhteinen piirre kyllä, sen verran voin lopettaa jeesustelemasta. Sen verran myös kuitenkin voin sanoa, että senkin voi tehdä taidolla. Jota epäilen, että näiltä hirviöiltä puuttuu.
Paska on scheissea sama millä kielellä tai alueella tai ikäluokalla sitä punnerretaan ja boy, oh boy sitä todella suolletaan mediassa. Jos media kärsisi edes vuoden tai muutaman päivän ummetuksesta, veikkaan että tämä paskalaari maailmaksi olisi helvetinmoisesti parempi paikka.
Voi vain hikipisarat perseenposkilla kauhulla pelätä, millaisia ihmisperseitä tuohonkin saatanalliseen ohjelmaan hakeutuu 5 vuoden päästä - joskin melkein toivon, että räjähtää koko yhteiskunta hiuksista vittuun ennen sitä. Kun miettii millaisessa realityripulitsunamin keskellä meidän nuorisoa on riepoteltu siitä asti kun ne pienet ihmisperseet ovat alkaneet ottaa mediasta vaikutteita voi vain miettiä niitä SeppoAnneliJormaHilkka Persesilmä Kyrvänkaluajia ja AnnikkiPeraLissuJaakko PilluPrinsessa HomoErkkiLimaTissiäisiä sinne hakeutuu...
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH! Pliis! Karkaan perse edellä Itäinen tuulen tuiska pukamissani slaavilaista valituslaulua kirkuen sinne Siperian Nahkakuoppaan ennemmin kuin edes ajattelen pidemmälle tätä asiaa.
Ja koska mikään ei ihmispersekunnalle riitä - heitetään lisää huomiohuorausta mediaan jonkun kunnon lorttospecialityn muodossa. Ohjelman haastattelijaksi tietysti sitten Transulesbokääpiö joka puhuu vain viittomakieltä ja on tehnyt mittavan uran goatsen parissa. Hippa hei!
*juoksee metsään turvonnut vittu päänsä ympärillä*

Friday, February 24, 2012
Jokaisen pikku Fasisti-sian Unelma
Jos mitään olen koskaan halveksinut ja vihannut sydämeni synkimmästä, mustimmasta ja mätäisimmästä pohjasta, on se aina ajasta ikuisuuteen ollut tuo jokaisen pikku fasisti-sian unelma: KOULULIIKUNTA.
Siis. Ei vittu. Ei vittujen vittu. Kuka voi keksiä tällaisen kidutusmuodon? Kuka saatanan kullinkurlaaja on keksinyt moisen, suorastaan keskiaikaisen pahuutta huokuvan osuuden koulutukseen? Millä vitun järkevällä perusteella koululiikunta kuuluu osaan tuota muutenkin jo kiduttavaa laitosta, jossa jokaisesta viattomasta ihmispolosta survotaan, ahdistellaan ja ylenkatsotaan samanlainen tasapäinen, lättäjalkainen ihmisperse kuin suurin osa ulkona matelevista, vähämielisistä runkkareista?
VITTU MITÄ PASKAA!
Aivan kuin ei olisi tarpeeksi paha asia, että tuossa lapsen kiirastulessa, kouluhelvetissä asetetaan muitten kakaroiden kanssa samalle tasolle ja aletaan vaatia kaikenlaisten alhaisten keinojen kanssa pusertaa samanlaisiksi, niin sitten vielä se liikunta. Olkoonkin, että jotkut lapset ovat sitä hyviä, jossa sinällänsä ei ole mitään vikaa, mutta vittu sentään. Verenmaku suussa ja silmät poskilla pullottaen SINUN TÄYTYY KYETÄ samaan mihin muutkin ADHD ihmispersepennut! HYPPÄÄ! JUOKSE! LÄÄHÄTÄ! HIKOILE! KÄRSI! HEITÄ PALLOA! OTA PALLO KIINNI NAAMALLASI SAATANAN PUNAPERSEPAVIAANI! POTKI! KIEMURTELE! MATELE! LENNÄ! TEE KUPERKEIKKA! VENY KUIN KUMINAUHA! Hyi saatana mitä vitun keskitysleirimeininkiä. Vähemmälläkin tapetaan yhtään epäliikunnallisemman lapsen orastavakaan kiinnostus liikkumiseen.
Eikä tämä syvältä ihmispersekunnan anaalirauhasista revitty helvetillisyys vielä edes riitä! Nyt kun tarkemmin mietin, niin tässähän vain valmennetaan siihen, mitä on olla aikuinen! Eikä sekään riitä! Koska visvaiselle ihmispaskalle ei riitä ripuli, pukamat eikä tunnin tukkipaska pieruilla säestettynä niin laitetaan vielä lähestulkoot poikkeuksetta joku lähemmäs demonia muistuttava sähköjänis-ilmestys vetämään sitä liikuntaa.
Miten vitussa voikin olla mahdollista, että ne saatanalliset, irvokkaat olennot ovat melkein aina sellaisia tyyppejä, jotka tunkevat väkisellä energiajuomapullon poikittain ilon virne naamallaan anaaliinsa ensi töikseen ennen aamulenkkiä? Nämä ihmispirut ovat juuri niitä, jotka nauttivat saadessaan pompottaa pikku ihmisperseitä kierimään omassa kuonassaan kunnes veri lentää. Jotenkin nämä ylivirtaiset himourheilijat onnistuvat ylistämään kaikki liikunnalliset lapset ja haukkumaan syvimpään maan rakoon ne, joita ei voisi vähempää kiinnostaa kiivetä köyttä pitkin kattoon ja tehdä siellä yhden käden varassa saunasolmua. Ja tämä ylenkatse tarttuu kuin verirutto tai kuppa muihin lapsiin ja näin alkaa sanaton tai sanallinen eristäminen - "tuo on surkea, eikä osaa sitä, pelkää palloa, ei tykkää juosta, vähänkö homo, hakataan se koulun jälkeen ja heitetään se järveen sementtimurikan kanssa jos se oppis vaikka uimaan"
Ei vittu. Loppukaneettina. Koulut - ihmispersekuntamme yritys tasapäistää nämä pikku paskaruutanat loppuiäkseen ja lopputulos on totuuttakin kauhistuttavampi. Kouluissa tehdään ihmisperse, joka alkaa ymmärtää sitä, että kaikki eivät olekaan samanlaisia, ja ne jotka ovat erilaisia, ansaitsevat ihan omalaatuisen paskasuihkunsa. Ja näin syntyy maailma, jossa odotetaan, että on samanlainen paskasaavi kuin muutkin mutta jos oletkin paskalaikku tai paskapytty niin saat tuta helvetin tulet persnahoissasi.
Sillä tavalla.

Monday, February 6, 2012
Uutiskynnys
Uutiset. Ennen muinoin vanhaan kun paska oli veristä patukkaripulia ja miehet hikoilivat kuin huorat kirkossa ja naiset vikisivät luolan pohjalla, oli uutisetkin oikeita uutisia. Jos naapuripitäjässä riehui perseruttokuolemaepidemia, oli se uutinen. Jos oli tulossa vittu infer(a)naalisen kuumuuden kesä, joka kuivatti paskanmarjapuskatki pystysavottaan tikuiksi niin se oli uutinen se!
Nykyään..?
VITTU MITÄ PASKAA!!!!
Tänä päivänä joka vitun käännös, jonka kaikenmaailman ihratukiaismursut tekee jossain saatanan pikkuhuorien rättikaupassa on UUTINEN! Tai jos joku, sus siunaa, löytää karvaisesta perseestä jeesuksen muotoisen ripulitahran, niin on se jo vähintäänkin vittu toinen tuleminen! Ei ristuksen pallinöyhtä ja saatanan kainalopolyyppi - miten voi jumalauta olla mahdollista, että joka helvetin kissankusenristiäisestä tuli uutiskynnyksen napakasti ylittävä asia??
Ei perkele, että voi ihmisperse vajotakin alas! Ja siellä lukevat tyytyväisenä nenää kaivaen ja perverssisti virnuen kuin vähämieliset vuosisatojen insestin synnyttämät imbesillit mitä ovatkin, kun saavat lukea puusilmät poskilla mollottaen jonkun turhan BB-kuirubajamajajulkkiksen toilailuista jossain jumalan unohtamassa pikkupitäjässä?! Kuinka helvetin typerä voi olla? Erittäin!
On se saatana surullista, jos ei suorastaan käsittämättömän pöyristyttävää että on tullut tästäkin vittu, viihdettä! Minusta on yhä paljon viihdyttävämpää istua peukalo perseessä ja pyöriä kuin hullun mulkku mielettömän perseessä tai puolukka pillussa. Vittu, pillu ja puupallo.
Suorastaan käy mielessä, että yritetäänkö tällä tyhmentää tätä paskakuntaa vielä entisestään, mikäli se kyrpä vieköön on edes mahdollista! Joskus tuntuu siltä, ettei nykyään muuta yritetäkään. Olen varma, että jossain on kullisyylien ja pillupaiseiden peitossa, jonkin supertietokoneen edessä hikoillen ja kuolaten runkkaava peikko, joka oikein piehtaroi irstaillen siinä median ulostekuonassa mitä tämä ihmisperseiden meri tuottaa. Ja se runkkaripeikko ei tyydy siihen iljettävyyteen mitä täältä internetistä jo löytyy vaan lisää täytyy saada, koska vittu, kuten ennenkin on todettu - MIKÄÄN EI RIITÄ! Ehkäpä se saatanan paskanokka on vielä kaikenlisäksi joku hävyttömän vaikutusvaltainen pallinpuristelija, joka kykenee lisäämään tämän oksettavan roskan tuottoa.
Ja näin ollaan matkalla kohti uutta vitun visvaista tulevaisuutta, jossa äly hohtaa nuoremmissa sukupolvissa kuin kasa pikimustaa anaalioksennusta viisi kertaa käytetyn tiskiveden himmeässä mutalammikossa. Näin varmistetaan, että mitään edes älykästä sivuavaa ei koskaan tule ulos mediaperseenreiästä, vaan se suoltaa pelkkää sanoinkuvaamattoman kammottavaa rasvaripulia ulos jatkuvalla syötöllä pukamien heiluessa. Järkyttävää.
Ymmärrettäköön toki, että ihmispaskiainen on utelias otus, mutta missä vaiheessa alkoi kiinnostaa enemmän jonkin saatanan yhdentekevän julkkismulkun pierun volyymi enemmän, kuin oikeasti ihmisperseen elämänlaatuun vaikuttava asia? Uteliaisuus tappoi kissan, mutta ihmisperseen se voi pahimmassa tapauksessa tyhmentää. Ei ole uteliaisuutta saatana sitä omaa kuppasyyläistä elämää ruotia, vaan pitää saada tehdä kaikkensa, ettei missään tapauksessa tarvisi sitä homeista aivomassaa siellä vetisten korvien välissä käyttää johonkin muuhunkin kuin naapurin Hildan sodomiapippaloiden visualisoimiseen. Hip hurraa vain ja rupireikä.
Että tällaista tällä kertaa.

Friday, July 29, 2011
Kuirupaskan värinen tuulipukuhelvetti
Vittujen vittu. Jos jotain meille ihmisperseille yritetään väkisinkin tunkea, on se tuo täydellinen elämä! Kiiltävän uutuuttaan hohtava, joulukuusikoristeen muovinen ihannekuva elämästä, siitä, millaista sen pitäisi olla, että ollaan porvarillisia paskoja.
VITTU MITÄ PASKAA!
Sattuu, sattuu! Mahtuu, mahtuu! Voihan saksalainen Jörn-Hans-Ülrich Arse-Heinrichin munakoisomulkun tähdittämä bdsm-klippi!
Se ei riitä, että olet ahneesti ruokaa suuhusi tunkeva ihmispaska ja sisäsiittoinen perhehelvetissä elävä loisolento. Sinulla pitää olla tiettyjä asioita, jotta täytät tietyt vitun meriitit, jotta olet PAREMPI loiseläin! Muuten olet tässä onnettomassa elämänpuolikkaassasi epäonnistunut paskiainen ja persekunnan pohjasakkaa!
Ei terve, voi vittu ja kullikäsi Edwardin unohdettu keskimolo.
Tähän infernaaliseen listaan kuuluvat tietysti se, että ihmisperseellä täytyy olla koti, eikä se saa olla mikä tahansa haiseva loukko kellarikerroksessa, vaan sen pitää olla puhtautta hohkaava, modernisoitu designhelvetti. Ja jos se ei ole tätä, vaan olet ahnaana pirulaisena haalinut sinne vaikkapa antiikkia ja rustiikkia ja roipetta ja romua, siinä pitää olla IDEA! "Me haluttiin olla erilaisia, vittu, joten sisustettiin sitten oksennuksen peittämillä roskilla." Hienoa, oi poikkitaiteellisessa perkeleen installaatiossa elävä kusipää.
Eikä tämä edes riitä. Tässä mitä-ikinä-erikoisuutta-sitten-tahdotkin-tavoitella, täytyy tästä loukosta löytyä myös pienoisihmisperseitä. Niin, juuri niitä pieniä, korruptioon ihanteellisia, vielä viattomia lapsia, joista muokataan mahdollisimman brutaaleilla keinoilla samanlaisia paskaa ympärilleen haalivia Ihmisperseitä, jotka pilataan tämän yhteiskunnan ihannoimalla aivopesumenetelmillä.
Tasa-arvon nimissä, saatana, pitää löytyä sekä tyttö- että poikalapsi, jotta voidaan sitten vanhuksina vetää nitroa naamaan kaksinkäsin kun nämä pikku pirulaiset eivät suostukaan leikkimään aivopesuleikkiä vaan alkavat homostelemaan ja tekevät täysin päinvastoin kuin neuvoitte ja ehdollistitte.
Sitten vielä lemmikkejä!!! Ihmisperseys ei riitä mihinkään! Pitää olla koira tai kissa tai pupu tai marsu tai hamsteri tai kakadu tai vittu, pygmi! Jos olet niin allerginen paskanaama ettet siedä mitään luonnollista lähettyvillesi, pitää olla vaikka pillu vietes, joku hintahtava radio-ohjattava karvaturri. Että kawaii vaan.
Eikä tässä vielä kaikki, visvasyylä sentään. Pitää olla työ, joka on sekä merkityksellinen, että vittu, hyväpalkkainen. Ja harrastuksia - yksi ja sama onko se pienoismallien tekemistä omasta räästä tai korvavaikusta, koska sehän olisi saatana vain ekologista käyttää tällaisia uudistuvia luonnonvaroja, vai jotain perkeleen perinneystävällistä mattojen kutomista, mutta niitä pitää olla! Laitetaan vielä kaupan päälle liikuntaa! Koska ilman sitähän sinä olet vain läskiä hytkyvä ihmistuplaperse joka maksaa tällä yhteiskunnan irvikuvalle lisää ja sitten pitää vetää benecolia kaksin käsin. Liiku saatanan lismake! Tee vaikka puhdistava suolistohuuhtelu, kun kuitenkin haluat jotain sinne anaaliisi työntää.
Hikihän tässä jo tulee, jumalauta. Mikä vitun perkeleen paska siinä on, että kaiken pitäisi olla synnytyksestä täydellistä ulostumiseen asti? Kuka vitun molopää keksi, että elämä tässä paskarallissa pitäisi olla muovistakin lateksisempaa että voit kieriä mahdollisimman tehokkaasti ULOSTEESSA ja pyyhkiä sen sitten pois? Vittu, mitä tekopyhää paskaa! Elämä on hikistä, visvaista, kusista ja paskaista ja väkivaltaista ja epätoivoista ja spermaista ja oksennuksen kirjavaa ja sitten heitämme seksilelut nurkkaan ja lähdemme manan majoille. Sillä sipuli. Työnnä se vaikka anaaliin, siitä saat säväyksen tylsään elämääsi, paskiainen.

Subscribe to:
Posts (Atom)